Herraklubista
ammattiyhdistykseksi
Yhdistykselle saatiin vihdoin oma historiikki
vasta elokuussa 2001.
Marita
Lehtojoki:
Satakunnan Journalistiyhdistyksen (alkuaan Satakunnan Sanomalehtimiesyhdistys,
SSY) historian ensimmäinen historiikki julkistettiin virallisesti
16.8.2001.
Kuten sanotaan, ettei suutarin lapsella ole kenkiä, ei myöskään
kirjoittamisen ammattilaisilla ollut siihen mennessä omaa
historiateosta kirjoitettuna.
Syy ei ole siinä, etteikö 80 vuoteen olisi mahtunut
muistelemisen aihetta. Historiikkia ei yksinkertaisesti saatu
sitä ennen aikaiseksi.
Puutteen poisti lopulta tietokirjailija, filosofian maisteri Risto
Ennekari, joka kokosi satakuntalaisen sanomalehtiväen
80-vuotiset vaiheet yksien kansien sisään. Pohjatyön
teokseen teki toimittaja Maija-Liisa Kulmala.
Historiikki selvittää, miten 13-jäsenisenä
herraklubina aloittaneesta sanomalehtimiesyhdistyksestä alkoi
1960-luvun loppupuolella tulla todellinen ammattiyhdistys.
Nykyinen jäsenmäärä on vähän yli
200 henkeä.
Neekerinaamiaisia
ja vappulehtiä
Satakunnan lehtimiehet järjestäytyivät, ennen kuin
valtakunnallista kattojärjestöä oli perustettu.
Satakunnan Sanomalehtimiesyhdistys perustettiin 19. helmikuuta
1921.
Heti alkuunsa alettiin koota sanomalehtiväen työn eri
puolista kertovaa Neekereitten kirjaa, joka ilmestyi yhdistyksen
perustamiskeväänä. Nimi ei nykyaikana varmasti
läpäisisi sensuuria, mutta tuolloin, ja vielä vuosia
myöhemminkin, toimittajista puhuttiin myös lehtineekereinä.
Yhdistys järjesti aiheeseen liittyen myös neekerinaamiaisia,
joilla toiminta pääasiallisesti rahoitettiin vuoteen
1937 saakka.
Julkaisutoiminta elpyi vuosien hiljaiselon jälkeen jälleen
1953, jolloin ilmestyi ensimmäinen Vappuankka.
Vappulehtiä julkaistiin säännöllisesti, ja
niiden tuotolla saatiin yhdistykselle apurahoja jaettavaksi.
Vappulehtiperinnettä jatkoivat Luikari ja
Vappumälli -nimiset julkaisut.
Ensimmäistä historiikkia puuhattiin jo vuonna 1957,
mutta hanke kuivui kokoon, koska yhdistyksen alkuvuosien papereita
oli teillä tietymättömillä.
Historiikki todistaa, että satakuntalaisella lehtiväellä
on ollut varsin kunniakkaita jäseniä Kaarlo
Kramsusta Eetu Saliniin ja Maiju
Lassilaan. Puheenjohtajia Satakunnan Sanomalehtimiesyhdistyksellä
— Satakunnan Journalisteilla oli vuoteen 2001 mennessä
ollut kaikkiaan 16.
Ensimmäinen puheenjohtaja oli Maaseudun Sanomien toimittaja
W.F. Ilmoni.
Puheenjohtajavalinnoissaan SSY oli edelläkävijänä
koko liitossa, sillä se 1992 valitsi puheenjohtajakseen Asta
Matikaisen vuonna 1982. Naispuheenjohtajan valinta oli tuolloin
vielä poikkeuksellista.
Lakko ja lama
Satakunnan Sanomalehtimiesyhdistyksen historiaan mahtuu myös
kaksi lakkoa. Sanomalehtimiesten ensimmäinen lakko vuonna
1972 kesti 10 päivää ja 10 tuntia. Lakon tärkeimpänä
merkityksenä pidettiin sitä, että lehtimiehet oivalsivat
toimivansa myös ammattijärjestönä. Lakon käytännön
saavutuksena oli kolmivuotinen sopimus.
Historian toinen lakko alkoi 13. marraskuuta 1980 ja kesti 20
päivää. Lakko oli Satakunnassa täydellinen,
sillä sen aikana ei ilmestynyt yhtään lakon alaista
painotuotetta.
60-vuotisjuhlavuotenaan seuraavana vuonna yhdistys joutui vielä
setvimään lakon jälkiä. Jäsenistölle
oli maksettu liikaa lakkoavustuksia, ja ne jouduttiin palauttamaan
liitolle. Rahoja ei kuitenkaan peritty takaisin jäsenistöltä,
vaan ne maksettiin yhdistyksen kassasta.
Tämän vuoksi talous joutui tiukalle, eikä 60 toimintavuotta
vietetty kovin näyttävästi.
Satakuntalainenkin sanomalehtiväki kärsi lamavuosista.
Työttömyys iski Satakuntaan 1990-luvun alkupuolella,
jolloin jäsenistä 15 oli kokonaan työttöminä.
Osa oli lomautettuna ja lyhennetyllä työviikolla, ja
vuoden 1930 lopulla tietoon tuli uusia, suuria lomautuksia.
Hunajaa ja suolaa
Kun toimittajien ammattikuntaan oli vuosikymmenien aikana tullut
yhä enemmän naisia, sanomalehtimies-nimike alkoi tuntua
epätasa-arvoiselta. Suomen Sanomalehtimiesten Liitto muutti
nimensä Journalistiliitoksi 1992 ja Satakunnan Sanomalehtimiesyhdistys
nimensä Satakunnan Journalistiyhdistykseksi seuraavana vuonna.
Yhdistys palkitsee vuosittain Satakunnan alueen parhaaksi tiedottajaksi
katsomansa tahon hunajapurkilla ja taas "tiedotusepäystävällisimmän"
suolasalkkarilla. Perinne aloitettiin vuonna 1988.
Ammatissa ansioituneille toimittajilleen yhdistys jakaa vuosittain
tunnustuspalkinnon, Sata-Tonnin.
|